Reissutarinoita

Viisumikeissi vol 2. Tämä olikin kimurantimpi juttu kuin olisi kuvitellut. Koska alun perin tarkoitukseni oli olla Maytossa ensimmäinen  puoli  vuotta, aloitettiin viisumin muuttaminen oleskeluluvaksi lähimmässä virastossa eli Puerto Vallartassa.  Mutta surkeiden sattumusten summana jouduin vaihtamaan projektia, ja uusi projekti löytyi kaupungista nimeltä Querétaro. Sinne ei kuitenkaan kannata mennä ennen kuin olen saanut oleskeluluvan, sillä se on sen verran kaukana.  Ja kun prosessi on aloitettu Vallartassa, sieltä se lupa on myös  noudettava. Tietenkin henkilökohtaisesti, ilman mitään postitusmahdollisuuksia. Heillä ei myöskään ole kuulemma puhelinta (että soittaisi ensin tilanteen varmistamiseksi), joten asian voi hoitaa vain ja ainoastaan henkilökohtaisesti ja fyysisesti paikan päällä. Latinot ovat kuulemani mukaan tunnettuja ”mañana” – kulttuuristaan, ja alan ymmärtää ihan konkreettisesti, mistä siinä on kyse. Kaikki todellakin tapahtuu aina vasta huomen...

La turista eli turisti. Jos on skandinaavi ja valkoinen päästä varpaisiin kuin vanupuikko konsanaan, kuten ystäväni tilannetta kuvaili, ei vaan sulaudu joukkoon Latinalaisessa Amerikassa mitenkään. Vaikka puhuisi vähän espanjaakin ja yrittäisi olla huomaamaton, sitä loistaa kilometrin päähän kuin vilkkuva valotaulu että tämä täällä on turisti! Tavallaan en kuitenkaan ole turisti, ainakaan sen kuuluisan viisumin puolesta. Paitsi tällä kertaa olin ihan reilusti turisti ja turistiloin   menemään! Kuljin kamera kädessä pitkin poikin ja räpsin kuvia. Söin jotain paikallista "sun-on-pakko-kokeilla-tätä" - ruokaa. Hyppäsin turistibussiin ja kuuntelin vuoroin englannin-, vuoroin espanjankielistä selostusta kaupungin nähtävyyksistä ja istuskelin puistojen penkeillä turistimainen hymy kasvoillani.  Sain vielä paikalliselta kauppiaalta, jonka kaupan edessä olevalle penkille istahdin, neuvon olla menemättä tuolle kadulle kameroineni oman turvallisuuteni takia. Samalla hän kyseli mistä ol...

Hupsista!  Unohdinko esitellä itseni vallan kokonaan? Parempi myöhään kuin ei silloinkaan, vai miten se meni.. Mun nimi on Anu ja mä rakastan elämää, seikkailemista, maailmaa, hitaita aamuja, nopeita päätöksiä, eläimiä, ystäviä, merta ja vihreää teetä. Olen sanonut usein, että maailmassa on niin paljon asioita, joita haluaisin oppia ja kokea, ettei yhden elämän verran aikaa riitä alkuunkaan! Mutta pitää ottaa ilo irti siitä ajasta, joka on! Viva la vida! Minulle kerta toisensa jälkeen tärkeiksi ja kiinnostaviksi teemoiksi ovat nousseet luonto, eläimet, ympäristö, eläinten (ihminen mukaan lukien) käyttäytyminen sekä hyvinvointi, matkustelu ja uuden oppiminen. Erityisesti eläimet ovat aihe, joka on ohjannut päätöksiä elämässäni. Itsensä haastaminen ja mukavuusalueelta pois tuuppiminen ovat myös asioita, joita huomaan säännöllisesti tekeväni. Erityisesti silloin, kun elämä meinaa muuttua tasaiseksi. Tällä hetkellä seikkailen Meksikossa vapaaehtoistyössä, yritän  opiskella e...

Kaksi viikkoa on nyt tullut vietettyä Meksikon länsirannikolla, Mayto nimisessä 250 asukkaan kylässä merikilpikonnien suojeluprojektissa. Näihin viikkoihin on sisältynyt aivan huikea määrä asioita alun reissuväsymyksestä aina vaaratilanteisiin hurrikaaniaaltojen aiheuttaessa leiriin tuhoja. Seikkailuhan tämän pitikin olla, mutta sanotaanko vaikka näin, että odotukset ovat ylittyneet! Kun saavuin leiriin, joka on siis kaikkineen rantahiekalla, olosuhteet kieltämättä pääsivät yllättämään. Sain tosiaan viikkoa ennen lähtöä tietää, että majoitus tulee olemaan teltassa. Olin siis varautunut -jos niin voi sanoa- telttaelämään, mutta siihen lisättynä kuumuus ja kosteus ovat olleet jotain mitä on vaikea käsittää. Sitä ei oikein voi kuvailla muutoin, kuin että iho on koko ajan ja kauttaaltaan joko nihkeä tai valuu hiestä. Öin ja päivin. Nihkeään ihoon ottaa myös rantahiekka kivasti kiinni, joten iho on koko ajan nihkeä tai valuu hiestä JA on kuorrutettuna hiekalla. Mutta ihon-/ kauneudenhoito...

Viimehetken retkeilyvarustehankinnat tuli tehtyä ja laukut pakattua! Helsinki-Vantaan lentokentälläkin ajoissa! Niin ajoissa että ehdittiin vielä saattoväen kanssa lounastaa "viimeinen ateria". Uskokaa tai älkää, mutta kaikki tarvittavat asiakirjat oli mukana, matka meni sujuvasti niin Suomessa, Amsterdamissa (koneen vaihto) kuin Meksikossakin.  Lento Helsingistä Amsterdamiin kesti 2,5h ja Amsterdamista Mexico Cityyn 11h. Kokonaisuudessaan reissu kesti kotoa ensimmäiseen majapaikkaan reippaan vuorokauden. Kulkupeleinä auto, lentokone, bussi ja taksi.  N yt ollaan siis jo Meksikon puolella! Meksikossa ensimmäinen nauttimani voileipä Pueblan bussiasemalla ja se oli rakkautta ensipuraisulla!  Tässä hän on, ensirakkauteni Meksikolaiseen ruokaan! Tästä tulee varmasti hyvä vuosi, ei enää epäilystäkään!   Ensimmäinen majapaikka on aivan ihana hostelli Pueblassa. Täällä vedetään vähän henkeä tämä päivä ja huomenna jatketaan matkaa.  Aikaero Suomeen on 8h, kello on siis ...

”Ai ihanko tosissaan asut siellä jossain teltassa?” Joo, ihan tosissaan. Sain tällä viikolla tietää, että tulen nukkumaan seuraavat puoli vuotta teltassa, rannalla, jossa ei ole internetyhteyksiä käytössä muutoin kuin välttämättömiin tarpeisiin ja matkapuhelinverkkoa ei lainkaan. Olin siinä käsityksessä ja olettanut, että majoitus on asuntolatyyppisessä talossa tai vastaavassa ja mahdollisesti myös wifi olisi käytössä. Ei ihan osunut nappiin.. Tuskin on liioiteltua sanoa, että tällainen länsimaalainen kaupunkilaistunut kermap*rse, jolle kaikki mukavuudet kylpyhuoneen 25 asteisesta lattialämmityksestä lähtien ovat itsestäänselvyyksiä, palaa sitten ihan rytinällä niin sanotusti perusasioiden äärelle. Loppuu somessa surffailu ja sähköhammasharjan kanssa hifistely, eikä tarvitse murehtia langattomien kuulokkeiden lataamisesta. Tai ehkä nimenomaan tarvitsee murehtia, että missä ja miten mitäkin saa ladattua. Tulee kyllä melkoinen hyppy aivan toisenlaiseen todellisuuteen. Vähän niin kuin ...

..ja viisumi myönnetään.  Tsekkilistalta on vedetty tässä välissä monta tehtävää yli,  mutta yksi asia jonka kanssa hikikarpalot otsalla on saanut ihmetellä, on viisumihakemus.  Kun kaikki muu virallinen osuus alkaa olla hanskassa ja lähtöön on reilu kaksi viikkoa aikaa, alkaa tosissaan hikoiluttaa miten hakemuksen käy ja mitä jos sitä ei myönnetäkään!  Nyt kuitenkin näyttää vihdoin siltä, että homma etenee ja toivottavasti viisumi myös myönnetään!  Pitäkää peukkuja, huomenna on haastattelu Meksikon suurlähetystössä! Kuvan pinkan verran lähtee papereita mukaan! Hikikarpaloita on kyllä joskus ennenkin valutettu reissuun lähdön hetkillä. Vuosia sitten olimme ystäväni kanssa lähdössä ulkomaille lomalle. Asuttiin eri paikkakunnilla ja lento lähti aamulla aikaisin, joten olin yön porukoilla Lohjalla, vähän lähempänä. Kun sitten aamuyöllä vedin eteisessä kenkiä jalkaan aikomuksena lähteä kaikessa rauhassa äidin kyydillä ystävän kotia kohti ja siitä edelleen lentokentä...