La turista
La turista eli turisti.
Jos on skandinaavi ja valkoinen päästä varpaisiin kuin vanupuikko konsanaan, kuten ystäväni tilannetta kuvaili, ei vaan sulaudu joukkoon Latinalaisessa Amerikassa mitenkään. Vaikka puhuisi vähän espanjaakin ja yrittäisi olla huomaamaton, sitä loistaa kilometrin päähän kuin vilkkuva valotaulu että tämä täällä on turisti! Tavallaan en kuitenkaan ole turisti, ainakaan sen kuuluisan viisumin puolesta.
Paitsi tällä kertaa olin ihan reilusti turisti ja turistiloin menemään! Kuljin kamera kädessä pitkin poikin ja räpsin kuvia. Söin jotain paikallista "sun-on-pakko-kokeilla-tätä" - ruokaa. Hyppäsin turistibussiin ja kuuntelin vuoroin englannin-, vuoroin espanjankielistä selostusta kaupungin nähtävyyksistä ja istuskelin puistojen penkeillä turistimainen hymy kasvoillani.
Sain vielä paikalliselta kauppiaalta, jonka kaupan edessä olevalle penkille istahdin, neuvon olla menemättä tuolle kadulle kameroineni oman turvallisuuteni takia. Samalla hän kyseli mistä olen - ai niin kaukaa? - ja kertoi pojastaan joka opiskelee Saksassa ja sitten hän vei minut johonkin toiseen kauppaan mistä voisin ostaa tuliaisia. Lopuksi hän toivotti minut tervetulleeksi maahansa! Hieno kohtaaminen!
Tässä muutama kuva Guadalajarasta! Tyynenvaltameren lisäksi olen täysin ihastunut Meksikon värikkäisiin katuihin!
Cozumel missä olen käynyt, näytti hitusen samalta, tosin kaukana varmasti ihan ns oikeasta Meksikosta😍Ihan äärettömän mukavan näköistä 🌞
VastaaPoistaPiti googlata missä on Cozumel ja näytti se Meksikoon kuuluvan! Toki Meksiko on iso maa ja eri puolilla Meksikoa voi olla hyvinkin eri näköistä. On kyllä ihanat värikkäät kadut! :)
VastaaPoista