Vapaaehtoistyö

Enpä arvannut mihin päätyisin, kun lähdin Meksikoon vapaaehtoistöihin! 

Ihan alussa, vapaaehtoistyöohjelmaa valitessa, silmäilin vaihtoehtoja useista erilaisista sosiaaliprojekteista ja muista tarjolla olleista mahdollisuuksista. Koiratarhakin oli listalla, mutta sinne en halunnut, sillä pelkäsin kulttuurierojen olevan liikaa itselleni. Vaihtoehdoissa oli muutama ympäristöön liittyvä projekti ja halusinkin ehdottomasti lähteä sellaiseen, sillä ympäristöasiat ovat lähellä sydäntä ja myös siksi, että se on jotain mitä en ole aiemmin tehnyt.

Merikilpikonnien suojeluprojekti kuulosti siis aivan täydelliseltä! Sitä se myös oli, mutta kuten jo aiemmin kävi ilmi, leiri huuhtoutui mereen vain kaksi viikkoa saapumiseni jälkeen ja jouduin vaihtamaan projektia. Vaikka ikävöinkin merta ja olen seurannut somessa leirin uudelleenrakennusta, ei itsestä enää tunnu hyvältä idealta telttailla aivan vesirajassa, kun se vesi sattuu olemaan tyynivaltameri. Joten olen kutakuinkin haudannut toiveet palata tähän alkuperäiseen projektiin, eikä se taitaisi muutenkaan olla mahdollistakaan.

Maisema vaihtui mutkan kautta 250 asukkaan kylästä 2 miljoonan asukkaan kaupunkiin ja ympäristöprojekti kolmeen eri projektiin. 

Uusista projekteista ensimmäinen on leipomossa, joka työllistää liikuntarajoitteisia henkilöitä, ja jonka yrittäjät ovat myös minun ”isäntäperheeni” eli joiden luona asun.

Toinen on syrjinnän ehkäisyyn liittyvää toimintaa, joka käytännössä on tarkoittanut erilaisia workshoppeja aiheen tiimoilta. 

Kolmas on rescuekoirien ja -kissojen adoptoimisen promoamista, jossa käytännössä tarhan ihmiset menevät kerran viikossa koirien ja kissojen kanssa muutamaksi tunniksi hengailemaan jonnekin päin kaupunkia puistoon ja sitten ohikulkijoiden kanssa keskustelevat lemmikkien adoptioista. Surullista, mutta kuulemma lemmikkien hylkääminen on hyvin tavallista Meksikossa.

Ja sitten..
Tässä hiljakkoin kävikin niin, että projektini vaihtui. Leipomon pitäjillä sattuu olemaan koira, josta he haluaisivat kouluttaa avustajakoiran. Jo heti kun saavuin, kävimme yleistä keskustelua koirien kouluttamisesta ja heidän toiveistaan, mutta en ollut ihan varma toteutuisiko se tai haluaisinko edes lähteä hommaan ja miten lähestyä aihetta tässä maassa ja kulttuurissa, vieraalla kielellä vielä. Kuitenkin heidän luottamuksensa ammattitaitooni huolimatta siitä, etten ole avustajakoiria ennen kouluttanut, helpotti päätöstä ja viimeistään koiran tavattuani oli lähes mahdotonta kieltäytyä! Polte ja palo kouluttamiseen roihahti jälleen kerran nanosekunnissa ja lähtiessäni paikalta tunsin hymyn olevan korvissa asti! 

Heidän koiransa siis asustaa ”koirahotellissa” ja jatkossa työskentelen muiden projektien sijaan siellä, sekä isäntäperheeni koiraa että muita koiria kouluttaen. Kulttuurierot tässäkin hieman jännittävät, sillä eläintenpitokulttuuri yleisesti ottaen Meksikossa on aika erilainen! 

 

Suomen eläintenkouluttajien eettiset säännöt ovat kuitenkin työni perusta, ja olenkin jo kertaalleen ehtinyt niihin vetoamaan. Positiivista on, että vaihtoehtoiset toimintatavat ovat herättäneet mielenkiintoa! 

Eihän siihen sitten mennyt kuin pari kuukautta, kun meikäläinen on taas ”sorvin ääressä”! Ei pääse koira karvoistaan eikä näköjään koirankouluttaja myöskään niistä koirankarvoista! Hah! Mielenkiinnolla odotan miten tämä lähtee etenemään!

Terkuin, Anu