Kuulumisia

Hupsista keikkaa!
Kuten jo heti alkuun epäilin, jossain vaiheessa blogin päivittäminen unohtuu tai ainakin venähtää. Tässäpä siis pitkästä aikaa päivitystä ja kuulumisia! Koitan tsempata ja kirjoitella hieman tiuhempaan tämän loppuajan!

Mitäpä tänne siis kuuluu?

Niin se on alkanut arki täälläkin asettumaan urilleen ja rullaa omalla painollaan, iloineen ja harmituksineen. Edelleen olen erittäin tyytyväinen päätökseen lähteä maailman toiselle puolelle, sillä kokemus on ollut rikas ja monin tavoin opettavainen jo tähän asti!

Muutama viikko sitten päädyin muuttamaan toiseen osoitteeseen, sillä työ ja koti samassa osoitteessa – yhdistelmä alkoi tuntua stressaavalta. Päätös on tuntunut hyvältä, uusi koti on rauhallinen, huomattavasti hiljaisempi (liikenteen melu ei kuulu samalla tavalla) ja tuntuu että saan levättyä paremmin. Varsinkin näin jälkikäteen huomaa, miten paljon kadulta kuuluva melu aiemmassa kodissa kuormitti ihan huomaamatta.

Täälläpäin maailmaa on hyvin yleistä vuokrata huone jonkun kodista tai asua kimppakämpissä. Niinpä minäkin asun nyt talossa, jossa asuu rouva, hänen 9-vuotias tyttärensä sekä heidän sekarotuinen koiransa. Minulla on huone omalla vessalla ja suihkulla, keittiö ja olohuone ovat yhteistä tilaa. Suomalaisittain tämä tuntuu hieman vieraalta konseptilta, mutta nopeasti tähänkin on sopeutunut ja onhan se toki käytännöllistä.

Avustajakoiraprojektini on pysynyt ennallaan muutosta huolimatta, työskentelen maanantaista perjantaihin Yaj - koiran kanssa huolehtien parhaani mukaan hänen hyvinvoinnistaan ja kouluttaen erilaisia tehtäviä ajatellen niitä asioita mitä hän tulee tekemään tulevaisuudessa. Kulttuurierot koiranpidossa aiheuttavat välillä päänsärkyä ja ongelmanratkaisukyky on koetuksella, mutta toki se työ itse koiran kanssa on antoisaa kuten aina!

Ja jos nyt herää kysymys, että minkälaisia eroja tarkoitan, niin tässä ihan yleisesti muutama esimerkki meksikolaisesta koiranpidosta:

Keskiverto meksikolainen koira asuu ulkona. Useimmiten siksi, että meksikolaisilla ei ole käsitystä siitä, miten koira opetetaan sisäsiistiksi. Ulkona asuminen saattaa tarkoittaa noin autotallin kokoisella sisäpihalla olemista, joka voi olla laatoitettu eli ei siis välttämättä mitään nurmialuetta tai suomalaistyylistä takapihaa. Tapana myöskään ei ole välttämättä lenkittää koiria vaan koirat kirjaimellisesti elävät patiolla ympäri vuorokauden.

Elämän perusedellytykset, kuten ruoka ja vesi, ovat myös hieman niin ja näin. Vettä ei välttämättä aina ole tarjolla tai sama vesi voi seistä niin pitkään että muuttuu vihreäksi. Lihavia koiria ei ole tänä aikana vastaan tullut, mutta töröttäviä kylkiluita on tullut nähtyä liiankin kanssa.

Pentujen luovutusikä. En tiedä eikö ”kasvattajilla” oikeasti ole tietoa vai onko tieto virheellistä, mutta esim. projektikoirani on luovutettu viiden viikon ikäisenä ja uudessa kodissani asuva koira neljän viikon ikäisenä. Uskoisin että lähes jokainen suomalainen, myös ei-koiraihminen, on varmasti kuullut 7- tai 8 viikon luovutusiästä.

Joten jos nyt aletaan puhumaan vaikkapa virikkeistämisestä tai perusterveydenhuollosta kuten kynsienleikkuusta tai nykyaikaisesta kouluttamisesta, ollaan Meksikossa tänä päivänä vielä aika kaukana siitä, että nämä olisivat jokapäiväisiä perusasioita.

Olen pohtinut, että varmasti osittain johtunee siitä, että kun ollaan ”kolmannen maailman” maassa, jossa ihmisoikeuksiakaan ei juuri ole, niin eläinten hyvinvointiin panostaminen tai edes saatavilla oleva tieto aiheesta on aika vähäistä. Siinä mielessä voin olla tyytyväinen, että projektikoirani omistajat ovat kuunnelleet suosituksiani monessa asiassa, esimerkiksi koira saa asua sisällä.

(Disclaimer: perustuu vain omiin havaintoihini ja kokemuksiini, varmasti Meksikossa on koiranomistajissa heitäkin, joiden tiedot ja taidot ovat ajan tasalla koiranpidon suhteen!)

Vaikka miten koittaisi ummistaa silmiä kaikilta epäkohdilta ja yrittäisi ymmärtää näiden kulttuurierojen syitä, on myönnettävä että väkisinkin jonkin verran stressiä ja ahdistusta aiheuttaa tämä paikallinen eläintenpitokulttuuri. 

Mutta onneksi on mahdollisuus nauttia myös paikallisen kulttuurin parhaista puolista! Vastapainoksi kulutankin runsaasti vapaa-aikaani tanssitunneilla! Lähes joka arki-ilta käyn 2-4 tanssitunnilla opettelemassa salsaa, bachataa ja joskus myös kizombaa. Kolumbiasta ja Meksikosta kotoisin oleva cumbia on myös tullut tutuksi. Olen aina rakastanut lattarimusiikkia ja jo Suomessa olen käynyt salsatunneilla, mutta ensimmäistä kertaa on ollut aikaa ja mahdollisuus nauttia tanssista lähes päivittäin!

Mahtavaa on myös se, miten musiikki soi tanssikoulun lisäksi kaduilla, kaupoissa ja oikeastaan joka paikassa ja ihmiset suhtautuvat tanssiin yhtä luontevasti kuin suomalainen jurotukseen ja keskiolueen. Jos jokin, niin tanssiminen toimii hyvänä vastapainona ja pään tyhjennyksenä työlle ja stressaaville asioille!

Tämä on myös asia, jota tulen monen muun lisäksi varmasti kaipaamaan todella paljon, sitten kun en enää majaile Meksikossa.

Näiden merkeissä päivät enimmäkseen kuluvat, hurjaa vauhtia! Tuntuu että vasta saavuin Meksikoon ja kaikki oli uutta ja ihmeellistä, nyt arki on rutinoitunut ja ollaan jo reilusti yli puolenvälin vuoden pestistä! Pitääkö tässä nyt alkaa jo tulevaisuutta suunnittelemaan?

Terkuin, Anu